Kelontekemä-Tepsa kyläkirja julkaistu ja myynnissä 23.6.2011 lähtien

Vielä saatavilla!

Nyt kannataa hankkia omaksi mielenkiintoinen ja monipuolinen kyläkirjamme. Myynnissä Kittilän ja Sodankylän kirjoastoissa ja kirjastoautoissa.

Tiedustelut p. 040 7743823 Hannele Hake


Kelontekemä-Tepsa -kyläkirjan suunnittelu ja aineiston kerääminen aloitettiin ensin syksyllä 2007 ja uudestaan syksyllä 2008.  Kyläkirjaryhmän aktiivit kokoontuivat kansalaisopiston puitteissa noin kerran kuussa lukukausien aikana. Aineistoja kerättiin myös kesäkausina tilakohtaisin ja henkilöhaastatteluin.

Haastattelujen ja kirjoitusten samoin kuin sukuselvitysten työstäminen ja tallentaminen sähköiseen muotoon sekä valokuvien tallentaminen tietokoneelle tehtiin muutaman aktiivin voimin. Kirjan tekstit ja sukuselvitykset saimme valmiiksi loppuvuodesta 2010. Ja vihdoin…

Kyläyhdistyksen kustantama Kelontekemä ja Tepsa. Kylien historiasta ja suvuista -kirja julkistettiin torstaina 23.6.2011 Kelontekemän työväentalolla.

Julkistamisjuhla houkutteli paikalle lähes 100 henkeä. Juhlassa pidettiin puheita, esitettiin musiikkia ja syötiin kermakakkua. Kelontekemän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Hake piti tervetulopuheen. Juhlassa puhuivat myös Kittilän vapaan sivistystyön lautakunnan puheenjohtaja Leena Kinnunen ja Revontuli-opiston vt. rehtori Pasi Tanninen. Kirjaa esiteltiin yleisölle ja lehdistölle ja sitä myytiin tilaisuudessa.

Kyläkirjamme on herättänyt runsaasti mielenkiintoa ja sitä onkin nyt useiden kyselyjen seurauksena myynnissä mm.  Kittilän kirjastossa, Sompion kirjastossa Sodankylässä ja kirjastoautoissa  sekä useilla johtokunnan ja kyläkirjaryhmän jäsenillä, mm. Hannele Hakella, puh. 0407743823, Hannu Jyvälällä, Liisa Vuomajärvellä, Armas Vaaralalla, Aki Nevalaisella ja Aaro Granrothilla.

Kirjan hinta on 50 €. Postitettuna hintaan lisätään postitus- ja käsittelykulut.

Kuvat Hannele Hake ja Niilo Vuolli

Tervetulopuhe

Kyläkirjan jukaisutilaisuus 23.6.2011

 

Hannu, Niilo ja Armas uunituoreen kirjan äärellä

Comments are closed.